Pitkät päällä

Kesätervehdys Baselista!

Kuinka usein käykään niin, että emme huomioi rakkaitamme. Paiskomme ovia, poljemme lattiaa ja huutelemme vauhdin sokaisemana tahdittomuuksia. Vaikka tarkoitus ei olekaan kaahata, joskus iso vaihde vain jää päälle. Nuorempana sain tästä kerran todella hyvän opetuksen. Oli Juhannusaatto ja olin juuri virallistanut suhteeni rakkaimpani kanssa. Me molemmat kehräsimme auton moottorin tapaan. Virallisen protokollan jälkeen suuntasimme Suomen suvisille teille. Vain me kaksi. Minä ja Hän.

Suhteestamme voi sanoa, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olin tavannut ensin rakkaani siskon, jonka kautta tutustuin omaan kultaani. Yhtenä iltana työpäiväni päätyttyä, astuin sitten sisälle kotimatkani varrella olleeseen liikkeeseen ja siinä hän oli. Hän, jota olin jo niin kauan kaivannut. Hänen kauniisti ruskettuneet poskensa hohtivat nuoruuden raikkautta. Hänen vuokseen olin valmis vaikka kuolemaan, jos niikseen tulisi.

En suostunut lähtemään, ennenkuin treffit oli sovittu. Siitä illasta alkoi onnemme. Pidin häntä, kuin mies vain voi rakkaintaan pitää. Vein ulos, hemmottelin ja hellin, kerroin, kuinka paljon hän minulle merkitsi. Yhteiset hetkemme lensivät aina kuin saharan autiomaan hiekka. Niin nopeasti, liian kauas.

Minulla oli kuitenkin monta rautaa tulessa. Viikot vyöryivät ylitseni. Tein työtä vuorotta. Liian harvoin hellin Rakkaintani. Sitten tuli Juhannus. Olimme luvanneet Rakkaimpani kanssa, että otamme myös tyttöystäväni mukaan juhannusmatkallemme. Oli torstai-ilta, kun lähdimme kolmistaan kipuamaan Suomineidon reittä pitkin. Alkumatka sujui iloisesti jutellen, mutta jossain vaiheessa Rakkaimpani, Saab 99 vm.-71, alkoi osoittaa pieniä mustasukkaisuuden merkkejä. Ensin loppui veto ja sitten vauhti.

Siinä sitä sitten oltiin. Onneksi tyttöystäväni ymmärsi minua. Vaikka menetys olikin ollut suuri, hän sai käännettyä ajatukseni seesteisempiin asioihin. Tielle levinneen Saappini eteen pysähtyi linja-auto jarrut kirskuen. Markku Aron pää pilkisti ovesta! Hetken päästä istuimme jo bussissa, suuntanamme Keurusselän lava. Sen juhannuksen jälkeen tyttöystäväni ei kuitenkaan enää ollut tyttöystäväni. Keurusselän sinessä hän vastasi myöntävästi nöyrimpään pyyntööni. Jostain kuului Markku Aron Liian harvoin.




-J

Ps. Ei voi mitään, linja pitää EM-kisojen osalta, mutta otetaan sitten sitäkin suurempi nousu taas ensi syksynä!