Vitsit vähissä

Kuin kirkasotsaiset rippikoululaiset konsanaan Jykän kanssa pakkasimme Marilynin varhaín perjantaina. Odotukset olivat vilpittömästi korkealla. Suupielet vaahdossa painoimme kohti Raumaa ja kiekkokauden kuumaa avausta, Pitsiturnausta!
Voi vitsi, kyllä tuli pitsistä vitsi! Ainut kuuma asia koko Rauman kihlakunnan alueella oli jäähalli. Hallin sisälämpötila oli valehtelematta yli 20 celsiusta plussalla ja peli oli sen näköistä. Kesän aikana täyteen pumpatut nuorukaiset ja vähän vanhemmatkin pelimannet kompuroivat vailla mitään pelisysteemiä hakaten kiekkoa sohjokasasta toiseen. Ainut kenelle tällainen sättääminen sopi oli isäntämaa Lukko. Enkä voinut välttyä mielleyhtymältä vanhaan kunnon Lusnikiin ja Isvestijaan. Isäntäjoukkue se taisi sielläkin jyrätä, jolle aivan väärin muista.

Mutta kaikesta synkkyydestä huolimatta aurinko paistoi koko ajan ja onhan ainakin kausi saatu aiki. Reissun väriläiskinä mainittakoon, että Jykän selkä oli sen verran aurinkorakkuloilla, että mies matkusti seisten takatilassa mennen tullen. Ei sillä etteikö miehen tekisi joskus mieli seistä Marilynin perässä..
Noniin ja takaisin raiteille.
Joukkueiden yleisilmeistä mainittakoon sen verran, että Lukon ryhmä tuskin muuttuu yli 5 pelajaa ennen sarjanalkua. Hifkin rosteri oli sama kuin aina ennenkin. Vaikeuksia tuotti tosin silmän tottuminen vanhan kunnon "trettietin" poissaoloon ifk:n maalilta. Mikäli Juicea..eikun Virmasta on uskominen, niin Jokerit oli liikkeellä sillä kuuluisalla junioriporukallaan, jolla painetaan koko kausi läpi!(yeah right)
Hämeenlinnalaisten keski-ikä oli n. 15 vuotta, ja otteet sen mukaiset. Sisäpiiritietojemme mukaan Rautakorven rotaatio oli siinä vaiheessa kiertoaan, että vitsiturnaukseen lähetettiin kentät 5, 6 ja 7. Parempaa tai ainakin kalliimpaa luulisi olevan tulossa syksyn mittaan. Kalpa ei yllättänyt mihinkään suuntaan. Ne muutama kenen nimen viime kaudella ehti oppia, oli ehditty jo kaupata muualle, joten sama nuorisoporukka porskutti laidasta laitaa. Lusnikin ajoista muistuttivat myös itämaan tietäjät, jotka toivat mukanaan muutakin kuin ominaishajunsa. Peli oli perintestä atleettista kiekkoa. Joukkue oli takuulla viettänyt viimeisen kuusi kuukautta harjoituskeskuksessa ja peliin oli valmistauduttu perinteisellä kolmen tunnin aamuharjoituksella.. Tukkoista oli.

Kaikesta negatiivisesta sävystä huolimatta ketsuppipullo on nyt auki ja kynämme ovat sauhunneet rengasvihkoihin koko pitkän viikonlopun. Arvokasta ja vähemmän arvokasta, salaista ja vähemmän salaista tallentui kovalevyillemme. Yhtä kaikki, tämä data on taatusti teidän käytettävissänne koko tulevan kauden, josta tullee huikea!
Kiitos kärsivällisyydestänne, taas mennään!

Kesäterveiset parveekkeen sinisestä nurkkauksesta!

Parikymmentä minuuttia sitten puhelimeni tärähti muutaman viikon hiljaiselon jälkeen lupaavasti. -Varmaan väärä numero, ajattelin, mutta ei sentään: Veijohan se lähetti tekstiviestin liitteenä lupaamiaan kesäkuvia kalastuskiertueeltaan. Pari viikkoa sitten Veijo nimittäin pakkasi kaiken oleellisen, perheestä pullasutiin, Marilyniinsä ja kaasutti jonnekin. Tiedän tämän kaiken siitä, että upouusi Buster Magnum -veneeni oli hävinnyt trailereineen 13.7. sunnuntain ja 14.7. maanantain välisenä yönä. Rikos ei ollut ensimmäinen epäilykseni, sillä trailerini oli viety lukitusta hallista, eikä murtojälkiä ollut. Rikoksen todennäköisyyttä vähensi myös hallin lattialta löytämäni Veijon käsialalla vanhalle voittotositteelle kirjoitettu viesti: "Pidä puhelin päällä, kohta tulee kuhakuvia!"

Yllä ollut kuva tuli siis hetki sitten ja aivan kuin lisätäkseen tuskaani, Veijo lähetti tämän heti perään:



Kyllä meikäläisellekin kuhafile maistuisi, mutta nyt tyydyn mansikoihin ja mehuun. Olin nimittäin tänään poimimassa mansikoita. Marjanhakureissuni valmistelu alkaa tyypillisesti pari päivää ennen h-hetkeä. Mikäli tuleville päiville on luvattu hyvää säätä, etsin paikkakunnan lehdestä marjatilojen ilmoituksia ja alan soittelemaan. Joskus joku vastaa, joskus ei. Mikäli linja aukeaa, keskimäärin joka kolmas sana on tarkoitettu minulle ja kaksi kolmesta on tarkoitettu myyjän edessä oleville ihmisille. Hinnat ovat lähes järjestäin pöyristyttäviä. Minusta tuntuu myös siltä, että henkilö luettelee kaikki maailman mansikkalajikkeet läpi, pyydän sitä tai en. Lisäksi puhelimessa saadut ajo-ohjeet ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Kuitenkin pakko on lähteä, sillä kaikki lehti-ilmoitukset on jo koluttu läpi. Näpyttelen gepsiini puhelimesta saamani marjatilan osoitteen, valitsen lyhimmän reitin ja köröttelen parikymmentä kilometriä matkasta neljääkymppiä jotain kärrypolkua pitkin. Lopulta saavun määränpäähäni huomatakseni, että se ei ole marjatila, vaan Turengin S-market. Kaupan edessä on myyntikoju, josta punaiset marjat iskevät minulle silmää. Ajan kojun viereen ja kysyn tietä etsimälleni marjatilalle. Saan uuden osoitteen ja ennen kuin kaasutan paikalta, ehdin huomata, että neljän kilon laatikko priimamansikkaa on kohtuuhintainen.

Lopulta pääsen marjatilalle. Ämpärit perähudlarista kainaloon ja kassalle. Ämpärit on punnittava, vaikka niissä on vielä kolmelta edelliseltä vuodelta jäljellä tarkka paino tarraan merkattuna. Tarrat eivät nimittäin lähteneet kyljestä ilman hiomakonetta. Sitten poimimaan! -Eipäs hätäillä! Seuraavaksi on vielä päätettävä, mitä lajiketta haluan poimia. Pyydän suosittelemaan, mutta myyjä käskee maistaa ja päättää itse. Päädyn Emilyyn, mutta kuulen, että se on loppu. Bounty? -Sama juttu. Korona on mun juttu! -Ei sittenkään, se ei kestä pakastusta. Minun on siis otettava Polkaa, joka kuulemma on myös myyjän suosikki.

Sitten marjamaalle, onneksi mukanani on opas. Kävelemme noin kolme kilometriä erään pellon laitaan. Tai siis minä kävelen ja oppaani ajaa vieressä mopolla. Opas näyttää rivin ja kaasuttaa pois. Alan poimia. Yksi. Kaksi. Kol..eiku, se onkin mätä. Kolm...sama. Kolme. Pitäsköhän välillä maistaakin? -Ei vielä. Marjat ovat harvassa, muita ihmisiä ei näy. Pari paarmaa on kuitenkin jo löytänyt minut. Aurinko porottaa siihen malliin, että ripustan paitani kepin nokkaan. Huomaan unohtaneeni aurinkorasvan autooni. Marjoja on naurettavan vähän. Koluan pari sataa metriä mansikkariviä ja ämpärini ei ole edes puolillaan. Välillä kuulen kauempaa oppaan mopon äänen, mutta koskaan hän ei tule näköetäisyydelle. Usko alkaa horjua, niinkuin minäkin. Tauon paikka, lähden käppäilemään autolleni.

Kävellessäni näen ihmisiä, jotka kantavat kädet vapisten kukkuraisia astioitaan punnittaviksi. Tarjoudun kantamaan erään rouvan mansikkalaatikot. Hän kertoo keränneensä parissa tunnissa 16 kiloa marjaa. Eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja ehtii yhden kilometrin matkalla myös opettaa: opin, että kiloon mahtuu kaksi litraa mansikoita.

Punnituskojulla on kymmenen metrin jono. Kaikki jonottavat yhdelle ja samalle vaa'alle. En pysty irtautumaan tilanteesta ja kymmenen minuutin päästä pääsen vihdoin nostamaan laatikoita vaa'alle. Kojussa on hämärää, kärpäset pörräävät. Laatikot vaa'alle ja himaan! OHO! Siinä olikin vielä yksi kynnys. Uskokaa pois, että kuusitoista kiloa mansikoita kannattaa pitää niille varatuissa laatikoissa! Tästäkös meteli syntyy! Tarjoudun korvaamaan vahingon, mutta rahalla ei tätä kuulemma korvata! Opettaja nimittäin haluaa marjansa ilman karoja. Minun on siis palattava marjamaalle. Nostan aurinkorasvan autoni katolle, että muistan sen, haen vielä nopean huikan vettä ja sitten menoksi. Opettaja tietää hyvän rivin. Perille päästyäni tunnen kirvelyä selässäni ja huomaan unohtaneeni sen saaterin rasvan sinne katolle...Paidasta ei ole mitään tietoa, eli se jäi varmaankin sinne kepin nokkaan.

Marjaa on käsittämättömän paljon ja tunnin päästä urakka on valmis. Vien marjat juosten punnitukseen, haen oman ämpärini autoni vierestä. Sehän oli puolillaan mansikoita, mutta nyt se on täynnä hiekkaa. Heilutan viereisessä hiekkakasassa leikkiville lapsille ja lähden huuhtelemaan hiekat pois ämpäristäni. Ajan autoni varjoon hieman kauemmas hälinästä.

Koska nyt tiedän hyvän marjapaikan, homma sujuu. Puolessatoista tunnissa olen kerännyt ämpärini täyteen. Punnituksessa kuulen, että mansikat kannattaisi kerätä laakeaan astiaan ämpärin sijasta. Aivan sama, marjat takaronkkiin ja kohti kotia. -Voinhan mä marjat tietysti pistää takapenkin jalkatilaankin, sillä joku on näköjään rysäyttänyt autoni perän aivan rusinaksi. Kukaan ei luonnollisesti ole nähnyt mitään. Kotimatka on tuskallinen, sillä penkkini puunappulapäällinen ei tunnu palaneessa selässä kovinkaan hyvältä.

Kaiken kaikkiaan voin todeta, että reissu oli oikein kiva, tuskin maltan odottaa ensi kesään!

-Jykä

EKP nosti ohjauskorkoa

Täällä täpötäysi Kouta-sali, ja Kajaanin runoviikot.
Jykä ja Veijo, nuo tuhansien neuvojen teuvot, ovat vihdoin lähteneet kesän tapahtumakiertueelle!
Ja mikä tapahtuma, ja mihin paikkaan!
Tämän päivän ehdotonta eliittiä ovat olleet Jykän aamuiset köyhät ritarit Jägermaister-liemessä sekä Jörn Donnerin luento runoilijan äänestä.

Ja mitäkö me täällä, no PR PR, tietysti.
Marilyn on parkkeerattuna Koskikadun Sipisen puoleiselle viheralueelle, markiisi on rullattu ulos ja kesätuuli lennättää pitkävetolappuja.

Iltapäivällä oli tarkoitus käydä vakoilemassa Hokin trainingcampiä. Sitä keikkaa varten meillä onkin matkassa jäniskiikarit ja "kuuskakkoset". Jykä oli muuten saanu melko huikean erän kyseisiä merkkituotteita VPU:n loppuunmyynnistä Etelä-Suomen läänin pääkaupungissa. Muutamia hajakokoja on vielä jäljellä, joten kiireen vilkkaa halukkaat postia tulemaan, niin laitamme tavaran liikkumaan. Niiden arvohan voi vain nousta, koska niitä ei enää valmisteta. Samahan se on metsässäkin. Ja metsästä puheen ollen, metsässä tässä on oltukin. Koko kesä!
Siitä siis Syvimmät pahoitteluni arvoisat kanssaeläjämme. Selitykseni tapahtuneelle on kankean ja säälittävän rajamailla, mutta mun mokkula jäi toisen takin taskuun, kolmannen baarin narikkaan..

Ei niin pahaa, ettei jotain huonoakin.
Kun saavuimme alkuviikosta pääkallopaikalle Kajaaniin, ajoimme vailla huolia Matti Eskon tahdissa pitkin Teppanantietä kohti kaupungintaloa. Vailla varoitusta ja aivan yllättäen syöksyi musta Samara 1500s vasemmalta Samuelinpolun suunnasta kylkeemme, ja tietenkin kolmion takaa!
Marilyn vahvana naisena kesti tällin kuin mies, mutta samaa ei voi sanoa C-kasettikokoelmastamme. Jykällä kun sattui olemaan proteiinipirtelö käsissään mällin hetkelle. Siinä alkoi Kake Randelin ja Seija Simola oikeasti tuoksahtamaan imelältä.
Kyllä pisti vihaks!
Onneksi sentään toinen osapuoli osoitti huomaavaisuutensa ja suostui luovuttamaan korvaukseksi puiset nappulapäälliset istuimistaan meidän huostaamme.

Että tällaisissa sekalaisissa tunnellmissa jatkuvat Kajaanin runoviikot, ainakin meidän osaltamme. Onhan täällä vielä näkemättä mm. ensi-iltana Mika Waltarin teksteihin perustuva "Eurooppalaisen Mikan mietteitä" tulkitsijana Eilakaija Sippo.

Lopuksi voi vain ihmetellä, että miten tuo otsikko liittyy mihinkään millään tavalla?!
No kerron sitten kun aika on kypsä.

Ei muuta kun yhtykää ystävämme toisiinne ja tunnelmaamme. Ja käykää joskus Kajaanissa, niin opitte olemaan..